Muistiystävällinen liikunta mielen hyvinvoinnin tukena

Liikunnan tiedetään tukevan fyysisen toimintakyvyn lisäksi myös mielen hyvinvointia, osallisuuden kokemusta ja arjessa pärjäämistä. Monet eivät liikukaan itse liikunnan takia, vaan tärkeintä ovat liikunnan mahdollistamat kohtaamiset, yhteenkuuluvuuden tunne ja hyvä mieli.

Mielen hyvinvoinnilla on myös vahva yhteys aivoterveyteen. Kun mieli voi hyvin, se tukee elämänlaatua, toimintakykyä ja samalla myös aivojen hyvinvointia. Siksi liikunnan merkitystä ei kannata tarkastella vain fyysisen terveyden näkökulmasta.

Myös muistisairaat ihmiset ovat nostaneet esiin, että liikuntaan osallistumista motivoi ennen kaikkea mielen hyvinvoinnin ylläpitäminen sekä mahdollisuus liikkua yhdessä muiden kanssa. Hyvä mieli kannustaa lähtemään liikkeelle, ja liikkeelle lähteminen vahvistaa hyvää mieltä. Tämä positiivinen kehä luo jatkumon liikuntaharrastuksen ylläpitämiselle ja siksi sitä tulee tukea.

Pienetkin esteet voivat rajoittaa osallistumista ja johtaa mielekkään harrastuksen päättymiseen. Jos ympäristö ja toimintakulttuuri ovat vaikeuttavat osallistumista ja siten luovat osallistujalle epävarmuutta ja häpeän tunteita, se suorastaan kannustaa jäämään kotiin. Näin ollen riski yksinäisyydelle ja syrjäytymiselle kasvaa. Pahimmillaan se johtaa toimintakyvyn laskuun.

Kun tuemme osallistumista muistiystävällisin keinoin, voimme vähentää yksinäisyyden tunnetta, vahvistaa pystyvyyden ja onnistumisen kokemuksia ja siten tukea mielen hyvinvointia sekä kannustaa jatkamaan harrastuksen parissa.

Selkeä, ennakoitava ympäristö, tuttu ohjaaja ja mukava ryhmä voivat rauhoittaa osallistujan mieltä ja tuoda turvaa. Muistiystävällisyys liikunnassa ei ole yksi suuri muutos tai tietty liikuntamuoto, vaan toimintatapoja ja ympäristön rakenteita, jotka tukevat osallistumista ja vahvistavat osallistujan kokemusta siitä, että hän on tervetullut mukaan. 

Turvallinen, kannustava ja kunnioittava ilmapiiri vahvistavat yhteenkuuluvuuden sekä hyväksytyksi tulemisen tunnetta. Kun osallistuja kokee, että hän voi olla oma itsensä ja osallistua omien voimavarojensa mukaan, hän todennäköisemmin tulee toimintaan toistamiseen. Mielekäs ja merkityksellinen toiminta kasvattaa motivaatiota, tuo ilon tunteita ja tukee mielen hyvinvointia. Myönteiset kokemukset ja hyvät liikkumisolosuhteet tukevat liikunnallisen elämäntavan ylläpitämistä.

Tarve saavutettaville ja muistiystävällisille liikuntapalveluille kasvaa jatkuvasti. Liikuntapalveluilla ja liikunta-alan ammattilaisilla onkin tärkeä rooli siinä, miten hyvin yhä useampi voi osallistua liikuntaan omista lähtökohdistaan. Tule kuulemaan aiheesta lisää Liikuntapäivien luennolla 23.9.2026 ja tehdään muistiystävällisin keinoin liikunnasta saavutettavampaa kaikille.

Muistiliitto on muistisairaiden ja heidän läheistensä kansanterveys-, potilas- ja edunvalvontajärjestö, jonka tavoitteena on muistiystävällinen yhteiskunta.

Lisää aiheesta:

Liikkumisen edistäminen ammattilaisille - Muistiliitto

Muistisairaan liikkuminen ja liikuntaharjoittelu - Muistiliitto

Aivoterveyden edistäminen - Muistiliitto

Muistiviikko ja Aivoviikko - Muistiliitto

Pinja Greijus,

Asiantuntija

Muistiliitto

Edellinen
Edellinen

Miksi liikuntapäivään kannattaalähteä mukaan yrittäjännäkökulmasta

Seuraava
Seuraava

Liikunta tekee hyvää mielelle – näin treeni vaikuttaa aivoihin ja hyvinvointiin